Latest Posts

Erottiset tarinat alaston homo suomi

erottiset tarinat alaston homo suomi

Luulen, että monille se oli kuitenkin positiivinen signaali. Esimerkiksi Helsingissä järjestettiin suosittuja diskoja, jotka keräsivät homokansaa yhteen juhlimaan julkisesti. Studio -nimellä pidetyssä diskossa juhlittiin kaksi kertaa viikossa. Diskon nimi tuli homouden sairausluokituskoodista. Sinne myös heterot uskalsivat tulla mukaan.

Se oli yhdistävä paikka, Jussi Nissinen muistelee. Kunnes vuosikymmenen puolivälissä maailmalta alkoi levitä uutisia uudesta erittäin vaarallisesta taudista.

Silloin kaikki muuttui hetkessä. Aids tuli suuren yleisön tietoisuuteen rytinällä, ja mediassa lietsottiin hysteriaa muun muassa käyttämällä taudista nimitystä "homorutto". Hieman aiemmin vuonna homous oli Suomessa poistettu virallisesta sairausluokituksesta, mutta aidsin tulon myötä homoyhteisö joutui jälleen vaikean tilanteen eteen.

Aidsia ei luvun puolivälissä juuri tunnettu, ja uusi tauti herätti huolta koko suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta myös homoyhteisössä. Jussi Nissinen muistaa kuinka hänellä oli tuttaviensa kanssa tapana viettää kesäpäiviä auringossa rennosti lekotellen Helsingin uimastadionilla. Aidsin myötä maauimalassa vietettyjen aurinkoisten hetkien ylle kasautui synkkiä pilviä, kun miesten tavaksi tuli tutkia hädissään toistensa käsiä punaisten läiskien varalta. Punaiset läiskät käsissä saattoivat olla merkki ihotaudista, joka usein esiintyi aidsin yhteydessä.

Aidsiin ei alkuaikoina ollut olemassa testiä, jonka perusteella tauti voitiin aukottomasti todentaa. Epätietoisuus kasvatti suurta huolta.

Toimiva testi saatiin kuitenkin kehitettyä nopeasti maailmalla, ja testattavaksi Yhdysvaltoihin lähetettiin heti myös arviolta noin suomalaisen verinäytteet.

Ensimmäisessä erässä oli mukana myös Jussi Nissisen näyte. Suomessa Nissiselle tehdyssä verikokeessa tietyt veriarvot olivat herättäneet epäilyjä, ja varmuus piti saada heti, kun toimiva testi sen mahdollisti. Nissisellä ei kuitenkaan todettu tautia, kun testitulokset saapuivat.

Mutta monelle muulle suomalaiselle ensimmäisten aids-testien tulokset olivat synkät. Suomesta lähetetyistä verinäytteistä noin 10 todettiin positiiviseksi. Myös Jussi Nissisen ystäviä kuoli myöhemmin aidsiin, ja hän itse ryhtyi toimimaan Suomen Aids-tukikeskuksen puheenjohtana. Siihen alkoi tottua, Nissinen toteaa. Vaikka luvulla Nissinen monien muiden homomiesten tapaan joutui elämään aids-kuohunnan keskellä, pystyi hän kuitenkin unelmoimaan myös arkisista asioista.

Helposti ajatellaan, että homomiehillä ei ole mitään isyysvaistoja. Noin kolmikymppisenä Nissisellä oli kova vauvakuume. Se on ihan höpöhöpöä. Tunne oli hyvin "biologinen". Toisaalta tajusin, että lapsen saaminen on mahdotonta.

Se oli oma surunsa, mutta lopulta asian otti sellaisenaan. Nissinen on elänyt yhdessä puolisonsa Tommin kanssa vuodesta asti. Parilla ei ole lapsia, mutta he ovat toimineet nyt 6 vuotta virallisena tukiperheenä yksinhuoltajaäidin kahdelle lapselle. Nissinen on toiminut elämänsä aikana monenlaisissa töissä, joista useat ovat liittyneet seksuaaliasioihin.

Sosiaalipsykologin koulutuksen saanut Nissinen on työuransa varrella ollut muun muassa psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, seksuaaliterapeuttien kouluttaja, Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja, Setan pääsihteeri ja taksikuski. Esimerkiksi Suomen Transtukipiste perustettiin vuonna Myös Setan toimintaan alkoi tulla yhä enemmän naisia mukaan, ja perhekeskeinen toiminta alkoi tulla voimakkaammin näkyviin.

Nissinen ei kuitenkaan rekisteröinyt suhdettaan pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa heti. Mutta vuonna sattunut dramaattinen tapahtuma muutti hänen mielensä. Silloin me päätimme käydä maistraatissa rekisteröimässä suhteemme.

Nissisen läheinen sukulaismies eli avoliitossa ruotsalaisen miehen kanssa. Eräänä päivän sukulaismies kuoli yllättäen sairauskohtaukseen. Pariskunta ei ollut rekisteröinyt suhdettaan. Silloin Nissinen huomasi kuinka turvattomassa asemassa sukulaismiehen leskeksi jäänyt kumppani oli. Taustalla olivat järkisyyt, Nissinen kertoo.

Nissinen jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten Sexpo-säätiön toiminnanjohtajan paikalta. Sen jälkeen hän on kuitenkin jatkanut työelämässä muun muassa ajamalla taksia sekä toimimalla terapeuttina. Suurin osa niistä asioista, joita Nissinen on ollut eri vuosikymmenillä mukana ajamassa, on toteutunut. Silti epäkohtia ja epävarmuutta on yhä olemassa. Vaikka vanhemmat ovat nykyään aika liberaaleja, se ulostulo omille vanhemmille on yhä pelottava asia, Nissinen kuvailee.

Nissinen itse on aina ollut avoin oman suuntautumisensa kanssa. Omille vanhemmilleen hän vihjasi asiasta nuorena unohtamalla lehden "vahingossa" näkyville kotiin. Kun tutustuin Tommiin ja äiti näki meidän hyvän suhteemme, niin vasta se rauhoitti hänet. Tänään voimaan astuu pitkän poliittisen väännön kohteena ollut sukupuolineutraali avioliittolaki.

Se mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton. Mitä tästä ajattelee mies, joka on elänyt, kokenut ja nähnyt lähes kaikki suomalaiseen homouteen viimeisten vuosikymmenten aikana liittyneet tapahtumat.

Se reaktio tulee jotenkin hyvin syvältä, että "ahaa, nyt ollaan siinä pisteessä". Kyllä tällä on voimakas symbolinen merkitys, kiteyttää Jussi Nissinen.

Thaimaalaisen jalkapallojoukkueen pelastaminen luolastosta on vasta alkuvaiheessa. Paikalle avuksi pyydetty suomalaisasiantuntija Mikko Paasi arvioi, että evakuointiurakkaan saatetaan ryhtyä aikaisintaan muutaman vuorokauden kuluessa. Luolasta löytyneet pojat ovat kaikki kotoisin lähiseudulta ja kuuluvat samaan Villisika-jalkapallojoukkueeseen.

Joukkueen valmentajaa Ekapol "Aek" Chanthawongia pidetään Thaimaassa kansallissankarina. Jokaiseen maakuntaan valittiin kilpailutuksella Kelan taksitilauksista vastaava palveluntarjoaja. Heinäkuun alussa voimaan astunut muutos ei ole sujunut ongelmitta. Yle Tunnuksen käyttöehdot ovat muuttuneet Hyväksyn käyttöehdot Hyväksyn myöhemmin. Tällaista on ollut olla homo Suomessa — Ystäviä kuoli aidsiin, seuraa etsittiin metsästä, ja vauvakuume iski Jussi Nissinen muistaa yhä hyvin, miltä tuntuu, kun omaa seksuaalista suuntautumista pidettiin sairautena ja rikollisena.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto 1. Jaa artikkeli Facebookissa Nyt entistä enemmän, minä kuulun kokonaisena tähän yhteiskuntaan Jussi Nissinen Nyt huojentava uutinen tuli yllättäen asiakkaan suusta. Setan mainos vuodelta Jussi Nissinen kuvassa toinen vasemmalta. Jussi Nissinen vuonna Setan sosiaalisihteerinä.

Lisää aiheesta Ota yhteyttä. Kultasepäntyö Suomi ei ollutkaan köyhä kolkka — hopeaesineet vahvistavat suomalaisten korkean käsityötaidon jo Ruotsin vallan aikana.

Kirjasammossa on Chigusa Kawain sarja La Esperanca , joka kuvaa nuorten suhteita poikakoulussa. Kotimaisessa kirjallisuudessa homoteema löi itsensä kansan tietoisuuteen viimeistään vuonna , kun Pentti Holapan Ystävän muotokuva palkittiin Finlandialla. Omaperäinen kerrontatapa tekee teoksesta melko haastavan luettavan, eikä lukija aina tiedä mitä uskoa. Toisaalta se on myös osa sen viehätystä. Sinisalon esikoisromaani oli vuonna ensimmäinen Finlandian voittanut spekulatiivisen fiktion edustaja, ja myös tässä päähenkilönä on homoseksuaali mies.

Kirja on monella tavoin rajoja rikkova, upea teos jonka tunnelma on täysin omanlaisensa. Myös Saisio palkittiin ansaitusti Finlandialla omaelämäkerrallisten romaaniensa trilogian viimeisestä osasta. Se kertoo seksuaali-identiteetin löytämisen lisäksi luvun kiihkeän poliittisesta aikakaudesta ja kirjailijankutsumuksen löytymisestä. Tässä dekkarissa tutkitaan homoseksuaalin kunnallispoliitikon murhaa. Esille tulevat myös poliisin asenteet vähemmistöjä kohtaan ja niiden muutos.

Korkea-ahon teoksessa on myös mukana spekulatiivisen fiktion elementtejä, varsinkin kauhua. Pääosissa siinä ovat kuitenkin ihmisten väliset suhteet, kun pienestä maalaispitäjästä kotoisin olevat ystävykset kokoontuvat pitkästä aikaa yhteen.

Yksi päähenkilöistä on homomies, jota vanhalle kotiseudulle palaaminen ahdistaa erityisen paljon. Kihlmanin kirja on hyvin vahvasti omaelämäkerrallinen. Siinä käsitellään hänen erilaisia kipupisteitään alkoholismista homoseksuaalisten tuntemusten kautta avio-ongelmiin. Teos on sekä tunnustuskirja että kannanotto yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Se palkittiin Kiitos kirjasta -mitalilla vuonna Tässäkin palataan pienelle paikkakunnalle hautajaisia varten kuten Korkea-ahon romaanissa.

Mies alkaa tutkia isoisänsä menneisyyttä ja löytää sota-ajalta alkaneen rakkaustarinan, jonka ympäristön paine teki kuitenkin mahdottomaksi. Heinosen Reunalla -romaanissa lapsuus- ja nuoruusmuistot tulevat pintaan päähenkilö-Juhanin isän sairastuttua.

Homoseksuaalisuus on ollut perheelle punainen vaate. Lopulta Juhani alkaa puolustaa oikeuksiaan ja ihmisarvoaan. Lukijaa kuljetetaan kirjassa luvun kyläyhteisöstä kohti nykypäivää. Urheilija kirjoitti ilmestyttyään muistaakseni jonkinlaista kohua herättäneen kirjan lesbosuhteesta pituushyppääjän ja opettajan välillä.

Aihe on urheilumaailmassa edelleen tabu. Yksi viime vuosien menestyneimmistä suomalaiskirjailijoista kirjoitti ennen kansainvälistä suursuosiotaan toisessa romaanissaan lesbopiireistä ja masennuksesta.

Kangasvuon Kuvastaja-palkittu romaani menee genrensä puolesta suomikumman alueelle. Päähenkilö elää sekä ihmisten maailmassa taiteilijana että laumassa juoksevana sutena.

Kahtalaisuuden teemaa kirjaan tuo myös biseksuaalisuuden käsittely. Seksuaalivähemmistöistä kertovia novellikokoelmia ei ole kotimaisessa kirjallisuudessa juuri ilmestynyt. Yksi tällainen on kuitenkin Harald Birger Olausenin teos, joka sisältää yli 60 novellia homoseksuaalien elämästä.

Olausen on julkaissut myös teemaa käsitteleviä romaaneja ja runoja. Kauniissa pienoisromaanissa Peetu pääsee isänsä kanssa kesällä kymmenen kertaa purjelennolle. Peetu on sukupuolenkorjausprosessissaan matkalla kohti leikkauksia.

Hänen perheellään ja tyttöystävällään on asioiden kanssa käsittelemistä ja Peetulle on välillä vaikeaa nähdä myös heidän näkökulmaansa. Kyse on kuitenkin siitä, että hän pääsee tulemaan omaksi itsekseen viimein. Topelius-palkitussa fantasiaromaanissa prinsessa Sadeia lasittarineen matkustaa Surukauriin saarelle. Yksi lasittarista on erittäin kiintynyt prinsessaansa, kunnes kohtaa Surukauriin kansan pariin päätyessään erään toisen tytön Transsukupuolisen henkilön äidin näkökulmasta kerrottu ja kirjoitettu, myös nuorille lukijoille sopiva Poika pääsi Finlandia Junior -ehdokkaaksi.

Teoksen näkökulma on hienon rehellinen, siinä tunnustetaan myös oma ymmärtämättömyys ja rajallisuus asiassa, jota on ulkopuolisen usein vaikea käsittää.

Nuortenkirjallisuutemme suuri menestyjä Simukka on alusta asti osannut käsitellä teoksissaan vaikeita aiheita. Hänen esikoisteoksensa aiheena on teini-ikäisten tyttöjen rakkaussuhde, jonka haasteita tuodaan kirjassa rohkeasti esiin. Kymmenille kielille käännetyissä ja mahdollisesti Hollywood-elokuvaksikin päätyvissä Lumikki Anderssonista kertovissa kirjoissa päähenkilöllä on tyttöystävä, joka aloittaa sarjan aikana myös sukupuolenkorjausprosessin.

Vuonna edesmennyt Seita Vuorela os. Parkkola kirjoitti Niina Repo kirjailijaparinaan nuortenkirjoja, joissa kuvattiin poikien välistä rakkautta ehkä ensimmäistä kertaa suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Jännittävässä Ruttolinna -kirjassa suomalaisnuoret ovat päässeet kesätöihin linnaan Ranskassa, jossa tosi ja lavastettu alkavat sekoittua. Kirjan tarina jatkuu myös itsenäisessä jatko-osassa Jalostamo.

Esiin on nostettava myös tämä muutamien vuosien takainen omakustanne, josta on muodostunut käsittääkseni jonkinlainen kulttisuosikki. Tässä kirjassa teini-ikäiset rakastavaiset ovat poikia, ja matkassa on jälleen totutusti mutkia. Pienoisromaanissa on hyvin kaunista kerrontaa sisältävä tarina kolmiodraamasta kahden pojan ja yhden tytön välillä.

Saako sitä rakastaa ketä haluaa? Päiväkirjaromaanissa kerrotaan vuodesta , jolloin räjähtivät sekä Tsernobyl että päähenkilö Mariian tajunta.

Kirjassa yhdistyvät tuttu ja vieras, tyttökirjatraditio ja naisten välinen rakkaus. Nikottelua on asiallinen romaani, jossa päähenkilö on ihan tavallinen vuotias poika, joka sattuu tykkäämään pojista. Hyväksynnän saaminen on kuitenkin monesti kiven alla. Listan aikaisempien nuortenkirjojen ollessa viime vuosilta tämä on kirjoitettu jo Elämänviiva kertoo hyvin todenmukaisen kuuloista tarinaa kaveruksista, joista toinen ihastuu toiseen ja yrittää säilyttää salaisuuttaan.

Eelia kokee hankaluuksia kotikaupungissaan, muuttaa pois, ja uudessa yhteisössään hän pystyy avautumaan uudella tavalla, saa ystäviä ja mahdollisuuden rakkauteen. Suomeksi ja englanniksi kirjoitettu esikoisteos kertoo Miskasta, joka on määritetty syntymässä naiseksi mutta on elänyt jo viisi vuotta miehenä. Vaihto-oppilaana hän yrittää jälleen elää naisena. Sukupuoli-identiteetin häilyvyys ja ihmisten ymmärtämättömyys tuottaa ahdistusta.

Edesmenneeseen Z-lehteen piirtäneen Annukka Leppäsen esikoisalbumi Anopin unelma on lesbosarjakuvan eliittiä sisältäen hulvatonta huumoria. Takalon sarjakuvassa vuotias nyrkkeilijätyttö Julia tutustuu salilla ikäiseensä Alexandraan. Heidän ystävyytensä syveneminen aiheuttaa hämmennystä. Lopulta he kohtaavat toisensa myös nyrkkeilykehässä. Touko Laaksonen lienee tunnetuin suomalainen sarjakuvataiteilija.

Monesti hänen taiteestaan puhuttaessa ei tule esiin, miten hän on tehnyt kokonaisia sarjakuva-albumejakin, ja niitä löytyy erittäin huonosti myös kirjastoista. Tästä syystä teosten tiedot varmaankin ovat jääneet toistaiseksi viemättä myös Kirjasampoon. Sarjakuvien täydentäminen palvelussamme on muutenkin vielä kesken, mutta Mattipekka Ratian Nakki ja Tappi -sarjakuva ansaitsee maininnan ensimmäisenä suomalaisena miesparin arjesta kertovana sarjakuvana.

Se ilmestyi ensin Ilta-Sanomissa. Tämä runokokoelma vuodelta sisältää rankkoja ja murteellisia runoja, joissa ei-heteron toive voi olla jopa kuolema. Nuoren tytön välillä kivinen tie aikuisuuteen ja itsensä hyväksymiseen päättyy kuitenkin onnellisesti. Vuonna julkaistu kokoelma oli kenties ensimmäinen avoimesti homonäkökulmasta kirjoitettu runokokoelma Suomessa.

Runot ovat epäsovinnaisen eroottisia ja uskonnollisia liikkuen maalla ja kaupungissa, arjessa ja unissa. Saision "outojen ooppera" sai kantaesityksensä Suomen kansallisteatterissa Kansanedustaja, hänen puolisonsa ja heidän au-pairinsa törmäävät mm. Tom of Finlandiin, vanhojen homojen veljeskuntaan, muslimiin, joka on leikannut irti korvansa, menneisyyden vänrikkiin, William Shakespeareen ja seitsemään kääpiöön.

Vuoden suuri arvostelijoiden suosikki ja esikoisromaaniksi poikkeuksellisen myyntimenestyksen saavuttanut Neljäntienristeys kertoo erityisesti vahvoista naishahmoista. Eräänä tärkeänä juonikuviona kirjassa on kuitenkin myös naimisissa olevan miehen salattu halu toisiin miehiin. Neljäntienristeyksen itsenäinen jatko-osa Lopotti puolestaan kertoo edellä mainitun Onnin sokeasta tyttärestä Helenasta ja tämän homoseksuaalista veljenpojasta Tuomaksesta, jonka tarinaa kuvataan suomalaiselle kirjallisuudelle varsin tuoreella tavalla.

Vuoden Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saaneessa Kissani Jugoslaviassa on maahanmuuttajuuden ja perhesuhteiden ohella yhtenä suurempana teemana mm.

Se teoksen kissakin löytyy homobaarista! Statovcin toinen romaani Tiranan sydän kertoo pakolaisuudesta ja itsensä etsimisestä ympäri Eurooppaa, ja myös sukupuoli-identiteettien kirjo on kirjassa näkyvillä. Holman esikoisromaanissa puolestaan seikkaillaan kirjasto- ja teatterimaailmassa sekä tuskaillaan sukupuolista identiteettiä laajemminkin kuin seksuaalisesta suuntautumisesta käsin.

Päähenkilö käy monesti mielessään läpi asioita, jotka yhdistää ns. Ahtaaseen sukupuolirooliin on hankala mahtua. Ohjaajana tunnetun Elias Koskimiehen romaanissa käsitellään myös sukupuolista ulkopuolisuutta, kun päähenkilö tuntee olevansa hyvin erilainen poika maaseutukylässä Pohjanmaalla vuonna Unelmoida kuitenkin voi, esimerkiksi täysi-ikäisyydestä, matkasta New Yorkiin ja kansainvälisestä megatähteydestä. Isän kuolema varjostaa kirjan henkilöiden maailmaa myös vahvasti.

Romanttisessa fantasiakirjassa Naarni, joka on sotilas ja puoliksi jumala, puoliksi tavallinen nainen, rakastuu kohtaamaansa Emmaan.

Heidän yhteiselonsa ei kuitenkaan ole helposti mahdollista. Haaviston romaanissa päähenkilö on kolmekymppinen transsukupuolinen nainen. Toimittajana työskentelevä Inari aloittaa työt yhteiskunnallisessa naistenlehdessä ja päätyy tekemään juttua älykkäästä lampaasta, kun eläinsuojelujärjestö PETA: Jääkiekkomaailmassa valtavirrasta poikkeava seksuaalisuus on hankala asia edelleen.

Yhdysvaltoihin sijoittuvassa romaanissa nuori Timothy halvaantuu ottelussa ja hänen ystävänsä Nathan ajautuu tämän jälkeen rappiolle. Miksi Timothy käänsi katseensa väärään suuntaan taklauksen lähestyessä? Sydäntäsärkevä romaani on vahvaa luettavaa. Kevään esikoisromaanissa on päähahmoina kolme homomiestä sekä yksi transnainen ja tämän äiti.

Henkilöt etsivät eri tavoin paikkaansa ja itseään, yrittävät selviytyä traumoista ja löytää elämäänsä jotain pysyvääkin, ehkä rakkautta, ehkä perhettä. Parkkinen kertoo mielenkiintoisessa romaanissaan lesbosuhteesta Helsingissä vuonna Perheellinen nainen tutustuu naapurissa asuvaan toiseen naiseen ja ystävyys syvenee. Pelko ja kätketyt viestit sävyttävät naisten elämää. Esseemäisesti pohdiskelevassa teoksessa päähenkilön ystävä löytää Italiassa etiopialaisen paperittoman, ja näiden välille muodostuu erikoinen seksin sävyttämä riippuvuussuhde.

Kirjassa puhutaan paljon myös filosofi Ludwig Wittgenstenista ja runoilija Gunnar Björlingistä, jotka olivat kumpikin homoseksuaaleja. Liikkeellä olemista ja matkoja niin paikoissa kuin itsessäkin kuvaava runollisen kaunis romaani kuljettaa sivuhenkilönään Sem-nimistä miestä.

Sem on mennyt aikanaan naimisiin ja alkanut isännöidä kotitaloa kuten on kuulunut, mutta intohimoa vaimoonsa hänellä ei koskaan ollut. Sem koki rakkautta ja seksuaalisuutta itselleen luontaisimmalla tavalla vain nuorena Tukholmassa. Hiltusen humoristisessa mutta tarkkanäköisessä romaanissa kerrotaan niin toimittajantyön murroksesta nykypäivänä kuin homoseksuaalien yhteisöstä Rovaniemellä luvulla.

Yksi kirjan näkökulmahenkilöistä on Tuulikki, joka toimi "homoemona" ja paikallisen Setan aktiivina aikana, jolloin homoseksuaaleilla ei vielä ollut parisuhteen virallistamisen mahdollisuutta ja kehotuskielto oli voimassa. Lämminhenkisesti eläytyvässä romaanissa kerrotaan Paulista, joka jo lapsuudessa huomaa haluavansa pukeutua naisten vaatteisiin. Pauli on heteromies ja yrittää elää parisuhteissa naisten kanssa, mutta onko heistä ymmärtämään transvestiitin tarvetta itsensä ilmaisuun? Aimo ja Unto ovat olleet pari jo kauan, vaikka ovatkin ihan erilaisia.

Kun toinen kiukuttelee, on toisen keksittävä jotain hauskaa piristykseksi — sellaista on ystävyys. Tommi-eno on Pikku-Litin ihan paras kaveri. Harmi kyllä enolla on uusi poikaystävä, joka vie enolta aivan liian paljon aikaa. Mustasukkaisuus vaivaa Littiä, mutta onneksi siitä voi päästä eroon — ja saada uuden kaverin. Kuulla on kaksi äitiä, Kimillä kaksi isää. Yhdessä he muodostavat apilaperheen. Kumminsa Nikin kanssa Kuu voi jutella kaikista asioista.

Monenlaiset perhemuodot tulevat luontevasti tutuiksi tässä lämminhenkisessä kirjassa. Geokätköilyn ja salapoliisinhommien lisäksi sivujuonteena kulkee Raparperin isien seikkailut. Pekka, se fiksumpi ja harkitsevampi, saa toppuutella isää, sitä hömppää tapausta, milloin liiallisuuksiin menevästä kasvissyönti-intoilusta, milloin karppaamisesta, kuntoilusta ja uskomushoitoihin hurahtamisesta.

Uimavalvoja Katja on rakastunut kassaneiti Elina Aaltoon — ikävä kyllä toivottomasti, koska Elinan sydän sykkii vain uimahyppääjä Riku Kotkalle. Tilanne kääntyy kenties Katjan eduksi, kun Riku paljastuu lopussa huijariksi ja roistoksi. Kirjassa on puoli sivua sateenkaariasiaa: Tiesitkö, että Itä-Afrikan mossi-heimossa lapsilla on monta äitiä?

Himalajan zanskarilaisten luona lapsilla on taas monta isää. Kirja esittelee perheitä ympäri maailman nyky- ja entisajoilta. Suurin osa kirjasta käsittelee heteroperheitä. Sateenkaariasiaa on tässäkin kirjassa hyvin vähän.

Avoliitosta ei puhuta sanaakaan koko kirjassa, rekisteröity parisuhde mainitaan. Heidänkin pitää hankkia esteettömyystodistus ja kaksi todistajaa liitolleen.

Voiko lapsella olla kaksi äitiä tai isää? Perheitä on hyvin monenlaisia. Millaisen oman perheen sinä haluaisit sitten, kun olet aikuinen? Onko hyväksytympää olla poikatyttö kuin tyttöpoika? Esimerkin vuoksi listassa on myös lastenromaani, jossa vaihdetaan rooleja: Tyttöjen tavarat ovat hienoja ja kauniita — ihan muuta kuin autot ja dinosaurukset. Pukuleikki muuttaa 4-vuotiaan Paavon ihanaksi Jasmine Kukkaseksi.

Isähiiri toivoo pojastaan nyrkkeilijää, mutta hiiripoika on kiinnostunut baletista. Pelastuvatko hiiret häijyn kissan kynsistä nyrkein vain tanssien? Kenta on tosi hyvä jalkapallossa ja sotaleikeissä, mutta joskus on hyvä ottaa rauhallisesti. Tyttöjen kanssa olisi hauska leikkiä barbeilla ja pukeutua prinsessaksi, jos he vain huolivat Kentan mukaan. Samuel tykkää kukista ja näyttelemisestä ja leikkii mielellään tyttöjen kanssa.

Koulussa muut pojat pitävät häntä tyttömäisenä mamona ja sulkevat hänet pois leikeistään. Ei ihme, ettei Samuel halua mennä kouluun. Juttelu isän ja mummun kanssa paljastaa, että kiusaajat voivat saada syitä vaikka mistä - sellaisistakin asioista, joita kiusattu ei edes ymmärrä.

Dennis 12 vee asuu isänsä ja veljensä kanssa — ja kaipaa äitiään, josta muistaa ihanan keltaisen mekon. Löydettyään kulmakaupasta Voguen, jonka kannessa komeilee keltainen mekko, Dennis innostuu muodista. Koulun suosituin tyttö Lisa jakaa kiinnostuksen, ja kaksikko kehittelee pukuleikistä mainion kepposen.

Ensimmäisenä koulupäivänä häntä luullaan pojaksi — eikä Simonella ole aikomustakaan korjata virhettä. Mutta sitten tulee urheilutunti ja aika riisua vaatteet…. Sara ja Henri pääsevät leirille, mahtavaa! Paitsi ei Henrin mielestä. Henri on tottunut kiusaamiseen, koska ei välitä jalkapallosta vaan näprää mieluummin kaikenlaista käsillään. Kiusaajat yllättyvät, kun saavat nähdä Henrin loistavat ompelutaidot. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1.

Kaikki mikä sinulle kuuluu. Gamiani, eli, Kaksi rajatonta yötä. Kädet ylös, housut alas. Minä, Simon, Homo Sapiens. Egyptin prinssi ja muita homonovelleja. Kesän jälkeen kaikki on toisin. Kun enkelit katsovat muualle. Hello, I love you. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus.

Emma ja erilainen perhe. Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat. Samuel ja Kekkosen puku. Tämä haku on vain Kirjasammon toimitetuille sisällöille, eikä se löydä teos- ja kirjailijatietosivuja. Niitä voit hakea vasemman ylänurkan haulla. Skip to main content. Secondary menu Hae kansikuvia Selaile sisältöjä Selaile genrejä Kysy kirjallisuudesta. Olet täällä Etusivu        Kirjahyllyt. HLBTI-kirjallisuutta Tässä kirjahyllyssä on kaunokirjallisuutta, jossa keskeisinä aiheina ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

Ulkomaiset kirjailijat Ulkomaisia nykykirjailijoita Michael Cunningham — Koti maailman laidalla , Tunnit Cunninghamin teoksissa seksuaalivähemmistöteemat ovat usein esillä. John Irving — Minä olen monta Irvingin romaani seuraa erään bi-miehen elämää lapsuudesta aina vanhuuden kynnykselle.

Jonas Gardell — Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin Tämä ruotsalaisen homoväestön aids-kriisistä kertova tarina ilmestyi poikkeuksellisesti ensin televisiossa minisarjana, jonka jälkeen kirjat julkaistiin kolmessa osassa: Jeffrey Eugenides — Middlesex Tämä lieneekin listan ainut intersukupuolisuudesta kertova teos. David Ebershoff — Tanskalainen tyttö Tositapahtumiin pohjautuva tarina transsukupuolisesta luvun alussa on päätynyt taannoin elokuvaversioksikin, jonka myötä kirjasta otettiin myös meillä uusi painos.

Kassandra Block — Rakkauden puukottamat Frankfurtissa yksin asuvat lesbonaiset joutuvat sarjamurhaajan uhreiksi.

Jeanette Winterson — Ei appelsiini ole ainoa hedelmä Osin omaelämäkerrallisessa Whitbread-palkitussa esikoisromaanissaan Winterson kuvaa pienessä uskonnollisessa yhteisössä kasvavan tytön tarinaa ja käsittelee myös seksuaalista heräämistä ja ensirakkautta. Garth Greenwell —  Kaikki mikä sinulle kuuluu Palkintoehdokkuuksia kerännyt, Suomessakin taannoin vieraillut amerikkalaiskirjailija kuvaa kehutussa esikoisromaanissaan Bulgariassa asuvaa opettajaa. Ulkomaisia klassikoita William S. Burroughs — Alaston lounas , Hämy Beat-sukupolven yksi avainhahmoista oli elämänsä loppupuolella avoimesti homoseksuaali.

Radclyffe Hall — Yksinäisyyden kaivo Vuonna julkaistu kirja kertoo Stephen-tytöstä, joka on erilainen käyttäytyessään poikamaisena pidetyllä tavalla.

Markiisi de Sade — Sodoman päivää Markiisin teos sisältää kaikkea mahdollista seksuaalisen halun purkausta, ja homoseksuaalisuusteemat on lisätty sekaan todennäköisesti mahdollisimman suuren lisäjärkytyksen aiheuttamiseksi aikalaisissa. Alfred de Musset — Gamiani Goottilainen romaani ja eroottisen kirjallisuuden klassikko, jossa päähenkilö on lesbo.

Eugenio Giovenardi — Isä Belmiron rikos Katolisen kirkon jättäneen papin kirjoittama teos, jossa uuteen seurakuntaan saapunut pappi puolustaa oikeuttaan rakkauteen ja omaan totuuteensa. Jean Genet — Querelle Merimies sävähdyttää bretagnelaista satamakaupunkia, häneen sortuvat niin miehet kuin naisetkin. Forster — Maurice Ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuva historiallinen romaani. Djuna Barnes — Yömetsä Modernistisen englanninkielisen naiskirjallisuuden klassikkoteos vuodelta sisältää myös kuvauksen kahden naisen suhteesta.

.. huhtikuu Säksia gay tarinoita fresexx suku eskimo seksitarinat ilmaisia isojen vittujen . Gcuckold pusi sairaat seksi suomi naise haluu nussii tätiä panemassa . Pikkupillulle seksiseuraa iiris alaston homo seksipuhelut sex ilman. elokuu Tarinoita homoseksuaaleista ensimmäistä kertaa seksi ja miehet tekevät seksimässä alaston suomi mustalais porno hevosen hieronta janita. Kännissä tube kova pissa suihku seksitarina homo pornoa lahtelaista pornoa. suomi alaston thai hieronta vuosaari, Treffit raasepori eroottinen tarina salaa. huhtikuu Säksia gay tarinoita fresexx suku eskimo seksitarinat ilmaisia isojen vittujen . Gcuckold pusi sairaat seksi suomi naise haluu nussii tätiä panemassa . Pikkupillulle seksiseuraa iiris alaston homo seksipuhelut sex ilman. joulukuu Suomalaista homo pornoa iskuri kokemuksia Suomi keskusta lauri alastonkuvat live seksi chat on Eroottisia tarinoita kuvakasa Posted by. helmikuu Stef & Chris taas ovat lähettäneet eroottisia kertomuksia sisältävän kokoelman. altankiogrodowe.eu: eroottiset tarinat · altankiogrodowe.eu: tarinat (homo/bi-tarinoita) Pornonovellit. com (alastonkuvia! kopioiko novelleja luvatta muualta?). Thai hieronta kallio gay thai hieronta leppävaara

Erottiset tarinat alaston homo suomi

KOTITEKOINEN KALU PARAS PORNOVIDEO HOMO